|
Talli sijaitsee Vuokatissa aivan Vuokatin vaarojen juurella. Matkaa Vuokatin rinteiltä tulee 4 kilometriä ja Sotkamon keskustasta 9 kilometriä. Päätieltä Huuskon talli -kyltti opastaa perille.
Huuskon talli on Suomen Ratsastajainliiton hyväksymä, mikä vakuuttaa laadun ja turvallisuuden palveluissaan ja tuotteissaan.
Nykyinen talli Hyvölänkylälle on rakennettu vuonna 2003, mutta yrityksenä Huuskon talli on toiminut jo vuodesta 1997. Huuskon talli toimi ennen Juurikkalahdessa, kun parempi paikka hevosille ja liiketoiminnalle löytyi, siirtyi Huuskon perhe hevosineen Juurikkalahdesta Vuokattiin.
Huuskon tallilla tunteja pääsääntöisesti pitää Päivi Huusko ja osittain myös Romain Gourgueghon. Tallilla on iso valaistu ulkokenttä ja isot tarhat hevosille. Valoisassa tallissa on 19 karsinaa ja siirtotallissa kaksi.
Tallissa kasvaa muutamia varsoja emiensä kanssa mutta pääsääntöisesti hevoset ovat tarkoitettu tuntihevosiksi.
Huuskon talli tarjoaa ratsastustunteja, vaelluksia, leirejä, kursseja ja talvisin myös hiihtoratsastusta. Järjestämme yhteistyössä Sotkamon ratsastusseuran kanssa myös esteratsastuskilpailuja ja muita tapahtumia.
Huuskon tallilla ratsastustunnit pyörivät ympäri vuoden. Tunneille mukaan pääsee ottamalla yhteyttä Päivi Huuskoon ja varaamalla tunnin (katso Yhteystiedot).
Hinnat Sorasten jäsenille:
Ratsastustunti 15 €
Yksityistunti 12€
2h vaaran vaellusvaellus 40 €
Hiihtoratsastus (puoli tuntia) 10 €
10 tunnin ratsastus kortti 150 € (1.9.2008 alkaen kortti voimassa 15 viikkoa ostopäivästä)
Kuukausimaksu: sopimuksen mukaan
Hinnat muille:
Ratsastustunti 20€
Yksityistunti 25 €
2h vaaran vaellusvaellus 45 €
Hiihtoratsastus (puoli tuntia) 12 €
10 tunnin ratsastus kortti: 170 €
Kuukausimaksu vain Sorasten jäsenille
Tallipaikkahinnat:
Hevonen 15€/pvä
Poni 10€/pvä
Koulustushinnat:
20€/kerta koulutus
200€/kuukausi
|